
Arvomme
Merkityksellisyys, tuloksellisuus, yhteisöllisyys, ilo ja optimismi, ovat elämäämme ja toimintamme keskiössä.
Merkityksellisyyden työllemme antavat methodin tarjoamat työkalut ja keinot, jotka vapauttavat resursseja ja suuntaavat energiaa.
Uskomme, että hyvässä elämässä tärkein asia on jatkuva uus
iutuminen ja kehittyminen. Haluamme toiminnallamme suojata, hoitaa ja huoltaa niin psykofyysistä tasapainoamme kuin ihmisyyttämmekin.
Uskomme, että humaaneilla arvoilla voidaan menestyä. Meille rajat eivät ole rajoitteita vaan toiminnan selkeyttäjiä ja reittien mahdollistajia. Suunnitelmat usein muuttuvat todellisuudeksi ja tästä syntyy innostus.

Vuonna 1991 ensimmäinen artikkeli
Artikkeli European-lehdessä vuonna 1991 räjäytti Method Putkiston kysynnän. 1993 Times-lehden artikkelin myötä kirjaoikeudet huutokaupattiin ja "Body Lean & Lifted" -kirja julkaistiin 1996 Iso-Britanniassa ja Suomessa 1997, jolloin Suomen ensimmäiset ohjaajat valmistuivat.
Vuonna 2002 Daily Mail lisäsi kysyntää entisestään, mikä puski tuotannon uuteen vauhtiin. Vuonna 2021 Marjan julkaistujen kirjojen määrä alkaa lähestyä kahtakymmentä.
Tärkeänä uudistuksen moottorina on Marjan kyky työstää tietoa oman kehon kautta käytäntöön. Tästä kehittyvät uudet ohjelmat. Ensimmäinen Marjan laji - Method Putkisto Original/syvävenyttely on kehittynyt kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti tasapainottavaksi ja kehittäväksi kuuden lajin perheeksi ja loogiseksi jatkumoksi.
Yrityksemme synty
Kuka on Marja Putkisto?
Marja Putkisto on kansainvälisesti tunnustettu kehonhallinnan asiantuntija, Method putkisto ja MP Pilates ohjaaja, kouluttaja, Method Putkisto Instituutin perustaja ja johtaja. Hän on kehittänyt Method Putkisto -kehonhallintamenetelmän ja siihen liittyvät kuusi lajia sekä julkaissut metodistaan lukuisia kirjoja.
Tule Marjan valmennettavaksi >>

Yrityksemme
Method Putkisto Finland Oy
tarjoaa
PARAS ELÄMÄ – PARAS KEHO
- LIIKKUMISEN VAPAUS
- konseptin
Methodilla uppoat syvälle ja kohotat korkealle.

Method Putkistoa tarjoaa siihen koulutetut ohjaajat läpi Suomen ja Euroopan.
‘Liike on lääke’ - pankki vastaa tärkeimpiin kysymyksiin: Klassikko lajit, joita on nyt kuusi mm. palautumiseen, lymfakiertoon ja unen hallintaan. Kustakin löytyy kirja, digikurssit ja lajiin liittyvät koulutusohjelmat.

Method Putkisto Instituutti on kehonhallinnan koulu, jossa ihmiset voivat ammatillisesti, ihmisinä ja yhteisönä kehittyä kehittyä eteenpäin.
.jpg)
Vuonna 2020 Method Putkisto tuotti klassikko palvelun rinnalle palvelunsa digitaaliseen muotoon. Olemme edelläkävijöitä ohjaajakoulutusten virtuaalitoteutuksissa.

Vision toteuttamista kehittävät myös asiaan erikoistuneet ohjaajat. Method Putkisto Studiot, jotka tarjoavat enemmän kuin harjoittelua. Siellä asiakkaamme kohtaavat konseptimme. Siellä syttyy moniulotteinen metodin takana oleva luovuus hiljaisella ja ensin huomaamattomalla tavalla.
Paras elämä - liikkumisen vapaus

Marja on oman kehonsa suhteen joutunut ratkomaan syvälle juurtuneita ongelmia. Hän halusi jakaa kokemansa avuksi myös muille. Hän systematisoi muutoksen työkalut metodiksi ja konseptoi siitä palvelun.
Marja on paneutunut yksinkertaisiin perusasioiden vaikutuksiin ja ennen kaikkea tarkkaan venyttelyyn ja lihasten pidentämisen vaikutuksiin. Method Putkiston ydin on kehon ja olemuksen kohottaminen ja liikkumisen vapaus, joka toteutuu usean lihaksen tarkkan pidentämisen kautta. Methodi opettaa kuinka tietoisesti keskittymistä kohdentamalla (methodin 3D systeemi) ja jopa varhaislapsuudessa rakentunutta lihasmuistia voidaan uusia. Kehoa voi siis hermottaa uudella tavalla. Näin lihasten tasapaino ja kehon käyttötapa uusiutuu, hienomotoriikka paranee, ikääntymisen vaikutus muuttuu ja elämän kestävä liikkumisen vapaus toteutuu.
Myös vartalon malliin voi vaikuttaa ja vartalon ääriviivoja parantaa.
Marja toimii myös yritysjohdon konsulttina työhyvinvoinnin ja palautumisen aihealueisiin liittyen.