Miten sain rinnalleni kivoja kollegoita? Perustin koulun!

Minulta kysytään usein, mitkä olivat syvimmät syyt vuonna 1997 Method Putkisto -ohjaajakoulutuksen avaamiselle ja miksi koulumme on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan sen historiassa.



Method Putkisto Instituutti kouluttaa menestyviä ohjaajia, jotka yrittäjinä vievät hyvinvointia Suomelle yhteisillä arvoilla toimien. Tuotekehitys tutkii Method Putkisto -lajeja ja kehittää palveluiden tarjontaa ja asiakaspolkuja. Siirrän tietotaitoa uudelle kouluttajasukupolvelle, joka asteittain ottaa vastuuta Method Putkiston perinnöstä ja vie sen tuleville sukupolville. Oma työni suuntautuu ohjelmien kehitykseen ja digitaalisen oppimisen hyödyntämiseen. Uutta on moderni liiketoimintakoulutus, joka asettui jokaiseen MP Instituutin koulutukseen ohjaajakoulutuksen rinnalle. Sen kannustamana uusia Method Putkisto Studioita rakentuu ja ohjaajat työllistyvät entistä paremmin.


Mistä kaikki alkoi?

Kun 1980-luvulla aloin kehittää Method Putkisto -menetelmää auttaakseni itseäni, näin miten vaikeaa oli löytää kehon korjaamiseen liittyvää laaja-alaista tietoa. Olin vuonna 1990 muuttanut Lontooseen jatkaakseni koreografian opintojani, kun takanani oli kuusi rikasta vuotta Kansallisoopperassa ja Sibelius-Akatemiassa, jolloin kehitin Method Putkiston perustan ja tein harjoittelusta kehonhallinnnan opetusmetodin. Lontoossa jatkoin menetelmän kehittämistä ja avasin tunnit. Tieto tunneistani levisi ja niiden suosio suorastaan räjähti.


Kohtalo puuttui peliin, kun konsulttiystäväni Heidi Mattila istutti minut keittiön pöydän ääreen ja sanoi: ”Nyt pohditaan!”. Method Putkisto Instituutti todellakin piirrettiin paperille keittiössämme talvisen Lontoon sateisena iltana. Peruspalikat olivat pöydällä.


Minulla oli menetelmä, jonka tiesin auttavan monia, mutta ymmärsin, että yksin en voi maailmaa valloittaa. Ratkaisuna oli perustaa koulu, jossa koulutetaan ohjaajia viemään kehittämääni asiaa eteenpäin. Päätin kouluttaa 50 ohjaajaa ja kirjoittaa yhden kirjan. (Nyt koulustamme on jaettu yli tuhat todistusta ja kirjojakin on julkaistu aikamoinen määrä).

Heidin ‘heräämössä’ tajusin, että suojaamalla konseptini varmistan tulevien ohjaajien ja koko ketjun liiketoiminnan rakentumisen. Tänään tiedän olevani ensimmäisiä, joka suojasi kehon hallintaan liittyvän konseptin rekisteröidyllä tavaramerkillä.


Pelkkä tavaramerkki ei kuitenkaan riitä, vaan brändille täytyy saada sykkivä ja lämmin sydän. Siksipä tarinani piti vain kertoa. Kirjoitin ensimmäisen kirjani, joka kosketti satojen tuhansien lukijoiden mieltä. (Tämä ensimmäinen ohjelma on yhä ajankohtainen ja 2021 kevään hittituote). Parhaimmillaan ja parhaillaan brändi elää ja kehittyy yhdessä sitä edustavien ohjaajien ja Studioiden, kirjojen, mutta ennen kaikkea asiakkaidemme kautta.



Method Putkisto Instituutti 2021

Koulumme nostaa esiin perusasioita, joiden ajankohtaisuus puhuttelee monia. Niiden kautta todellinen muutos ja elämän kestävän liikkumisen vapaus on mahdollinen. Halusin varmistaa, että jokainen tiedon hippukin asettuu ohjaajaopiskelijoiden soluihin. Ei siis suorittamista vaan todellista taitoa rakentava koulu. Koulutuksemme onkin pedagoginen koulu, jota voi hyvin kutsua poikkitieteelliseksi. Oman kehon tuntemusta edistävä oppi vaatii opiskelijoilta motiivia ensisijaisesti oman kehonsa muutokseen. Vasta sen jälkeen tietoa voi viedä eteenpäin. Teoria ei riitä, vaan ihmisen on oivallettava oman kehon käytön mahdollisuudet.


Haluan uskoa, että Method Putkistolla on kansantaloudellista merkitystä. Tiedämme, että sitä mukaan kun itsenäisyys oman selän huoltoon lisääntyy, Suomen valtion maksamat miljardit alkavat vähentyä. Digiaika ei ainakaan selkää vahvista!


Mainitsemisen arvoinen on Pilates-ohjaajakoulutus. Vuonna 2000 avasin Suomen ensimmäisen pilates-koulutuksen, joka toimii menestyksellisesti edelleen. Koen ylpeyttä 2004 käynnistämästäni MP 3D Kasvoklinikka -ohjaajakoulutuksesta, jonka suosio on jatkuvassa nousussa. Palautumiseen erikoistuneen ohjaajakoulutuksen kysyntä on niin ikään viimeisen vuoden aikana noussut, mikä on ymmärrettävää.


Method Putkisto Instituutti on vuosien työn tulos. Tänään, jos koskaan, tietoa on paljon. Useat joutuvat kokoamaan pinseteillä hajallaan olevia tiedon hippusia, jotka ovat ripoteltu leijailemaan läpi maailman. Mikä siis toimii ja riittää, ovat todellisia kysymyksiä. Jotta ihminen voi olla itsenäinen ‘kehonhallinnan huoltaja’, hän tarvitsee siihen keinot. Kuutta lajia tarjoava Method Putkisto Instituutti tarjoaa hyvinvoinnin ja liikkeen perusteita muodossa, mitä ei ole mahdollisuutta saada muualta. Vaikka tietoa on, sitä on niin paljon, että on suuri palvelu, kun se on jäsennetty sinun kehollesi sopivaan muotoon.

Tiedon ja taidon lisäksi ohjaajat saavat mukaansa palvelukokonaisuuksia, joilla he auttavat ihmisiä voimaan hyvin ja toteuttavat näin Method Putkiston ydintä ja arvoja.


Marja Putkisto,

Method Putkisto Insituutin perustaja


Tässä Method Putkisto Instituutin motot, joilla tuloksia saavutetaan ja mitataan.

  • Kehitä hyviä tapoja, älä rajoitteita.

  • Suuntaa harjoittelu itsetuntemuksen lisäämiseen.

  • Tunteissa on voimaa ja energiaa, unelmilla voi lentää.

  • Ei esitetä, vaan kohdataan. Kun harjoittelet, tee se hyvin.

  • Vähemmällä enemmän, elämää kestävää keho.

  • Hyvä harjoittelu ei vie vaan antaa aikaa.

  • Liiketoiminta on kivaa!

Faktoja

  • Method Putkisto on LIFESTYLE KONSEPTI. Sen lajit tarjoavat elämässä tarvittavia taitoja. Näistä mainittakoon mm. kehon tasapainon ylläpito ja parantaminen, palautuminen, ilmaisuun ja äänenkäyttöön liittyvät taidot.

  • Uudelleen kouluttautuminen on tänään iso trendi ja koskettaa monen elämää. Hyvinvoinnin käyttötavat ja tarjonnan muodot moninaiset ja uusin onkin digitaalinen maailma, jonne hyppäsimme jo keväällä 2020. Tämä on luonut uusia ja innostavia mahdollisuuksia.


Tutustu koulumme ohjaajakoulutustarjontaan tästä.

140 katselukertaa0 kommenttia

Toimisto: 

Anne-Marie Keituri

Laura Helisten

Helka Riihimäki

+358 50 520 9712
+358 50 575 4776 

toimisto@methodputkisto.com
 

Rekisteriseloste

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black LinkedIn Icon

© 2021 by Method Putkisto Finland Oy 

Kuinka voimme palvella?

Tällä lomakkeella saat helposti yhteyden toimistoomme