top of page
In English

Silmäjumppa – pieni ihme, suuri vaikutus


Marja Putkiston valmentama Marja Klubi

Kun silmät voivat hyvin, ne säteilevät. Oletko huomannut, kuinka silmät kertovat kaiken? 


Kun silmät kirkastuvat, koko olemus kaunistuu. Ja kun silmät säihkyvät, tiedämme, että mielessä tapahtuu jotain erityistä. Ne paljastavat sekunnin murto-osassa, mitä sisälläsi tapahtuu. Ei ihme, että niitä kutsutaan sielun peiliksi.


Pitkään jatkuva katse ruudulle rasittaa silmien lihaksia, heikentää pään verenkiertoa ja tekee keskittymisestä haastavaa. Päivän päätteeksi olo on tyhjä, ja illalla jaksaa vain siirtyä sohvalle katsomaan uutta kaksiulotteista maailmaa. Jos huomaat, ettet saa katsetta tarkentumaan kauemmas, kyse ei aina ole näön heikkenemisestä. Usein silmät ovat yksinkertaisesti väsyneet. Kun silmät väsyvät, väsyy myös keho ja mieli.


Pahinta on, että väsyneet silmät vaikeuttavat keskittymistä. Kun silmät heräävät, heräät sinäkin. 


Jo muutaman minuutin silmäjumppa kirkastaa silmät, ja säännöllisesti tehtynä vaikutus näkyy ja tuntuu koko kehossa. Sillä voi


  • parantaa keskittymiskykyä

  • kirkastaa mielentilaa

  • kohottaa ilmettä


Silmien ja ryhdin salainen yhteys 


Harva tulee ajatelleeksi, kuinka paljon silmät vaikuttavat ryhtiin ja kehon kannatteluun. Silmät ohjaavat liikettä. Katso ylös – selkäranka ojentuu. Katso sivulle – vartalo kiertyy. Näin silmät ovat kuin kehon kompassi: ne ohjaavat, minne liike kulkee ja kuinka kannamme itsemme.


Kun selkäni oli kerran kipeä, näen sen yhä vanhoista valokuvista - silmistäni. 


Vuoden 2025–2026 kauneustrendit avaavat silmät – kirjaimellisesti


Tulevat vuodet nostavat silmien hyvinvoinnin kauneuden keskiöön. Enää ne eivät ole vain meikin kohde – vaan koko olemuksen heijastuspinta. Ollaan me Suomessa trendikkäitä: Marja Klubissa keskitytään vuonna 2021 julkaistuun Kasvojumpalla Kauniiksi, FACE UP -ohjelman silmäjumppaosioon. 


  • Silmälihasten rentoutus ja harjoittelu – luonnollinen tapa tukea näkökykyä ja kirkastaa katsetta.

  • Silmäjumppa on myös lymfahierontaa, joka vilkastuttaa kasvojen ja silmien verenkiertoa, kiinteyttää ja kirkastaa. Tällä on vaikutus koko kehoon. 

  • Silmäjumppa rauhoittaa ja on kuin meditatiivinen rituaali. 

  • Silmäjumppa on luonnollinen tapa hoitaa kauneutta. 

  • Silmäjumpppa Method Putkisto Face Up:issa on oleelline osa kasvojen, pään ja koko kehon hyvinvointia tukevaa harjoittelua. 

  • Vaikka silmäjumppa kuulostaa yksinkertaiselta, se on tehokas keino palautua ja virkistyä. Kun silmät rentoutuvat, koko keho rentoutuu. 


Liity Marja Klubin silmäjaksolle


Marja Klubin seuraava live-jakso on omistettu silmien hyvinvoinnille.


Kuuden viikon aikana opit vahvistamaan ja rentouttamaan silmien lihaksia – tuloksena kirkkaammat, säteilevät silmät ja kevyempi olo koko kehossa.


🗓 Jakso alkaa maanantaina 27.10.2025.


Marja Putkisto

 




Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page