top of page
In English

Palautumisen valmennuksella eroon stressisyndroomasta



”Ajatus ei kulje.” ”Unohdin jo mitä piti tehdä’’, Sinun piti olla tehokas ja aikaansaava, mutta asiat lykkääntyy ja päivä hurahti jo käsistä, ennen kuin edes pääset alkuun.” Onko tuttua?

Kun sitten hartioita särkee ja silmiin sattuu tai tuntuu, että voimat liukenee juuri silloin kun haluaa tehdä jotain merkityksellistä. Tämä sattuu varmasti toisinaan kaikille. Monille myös muutoksen ja uuden ajattelu saa aikaan salamannopean vetäytymisen, ”en usko, että minulla on tähän juuri nyt kapasiteettia – tai varsinkaan aikaa”, on tuttu selitys. Näin alkaa taas asioiden lykkääminen. Oletko sinä huomannut väsymistä, keskittymisen puutetta, ajatuksen haahuilua tai tunnistanut väsymisen oireita? Kärsitkö sinä stressisyndroomasta ja se tärkein:

Palaudutko?


Olen itse kokenut väsähtämisen, jopa loppuun palamisen ja tunnistan tänään jo ihan pienetkin väsymisen syndroomat.


Työhöni kuuluu hyvinvointi ja kehonhallinta ohjaus ja Method Putkisto Instituutin kautta muita vastuullisia tehtäviä. Oman asiantuntijuuden eteenpäin vieminen vaatii uskottavuutta jaksamisesta, energiasta ja vitaalisuudesta. On selvää, että osaamistani on muuten vaikea uskoa. Miksi en itse osannut asiaan puuttua ennen kuin väsymys kumuloitui ’burn outiksi’?


Syyt kumpuavat vuosien tapahtumista ja varsinkin niistä, joita ei ollut aikaa käsitellä. Oman lapsuuteni ympäristössä ei ollut tapana pohtia syntyjä syviä vaan äitiäni lainaten ’purtiin hampaat yhteen ja tehtiin töitä’. Sodan jälkeen omat vanhempani kantoivat sisällään paljon tunteita, joista ei juuri puhuttu. Tiedän kuinka syvältä, jopa kouluajoista saakka, olin kerännyt itseeni uupumisen aineksia. En uskaltanut kertoa peloistasi, enkä tiennyt mitä tehdä, kun jumppatunnilla motoriset taidot olivat nollassa. Silloin ei varmasti kukaan osannut ajatella, että motoriikka ja oppiminen kulkevat käsi kädessä (tai ehkä sitä ei vieläkään oikein sisäistetä). Meni kauan, ennen kuin ymmärsin, että olin elänyt kroonisessa stressitilassa, tietämättäni.

Tie ulos väsysymyksestä vaikutti ajatteluuni ja sen ohjelmiin, jotka nyt ovat jo klassikoita tuoden helpotusta ja apua sadoille ellei jo tuhansille ihmisille.



Mikä on stressisyndrooma?

Stressisyndrooma on ilmiö, jossa ihminen ei kykene palautumaan ja sen seurauksena alisuorittaa ja sitoo omaa energiaa tavalla, jossa tietämättään rajoittaa tekemistään. Siihen kuuluu vieraantuminen, vaikeus sisäistää omia mahdollisuuksiaan tai tarttua uuteen. Siitä huolimatta, että tietää silloin pääsevänsä elämässään eteenpäin. Stressisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut olevansa kiireessä ja paineen alla ja että saavutukset vaativat puurtamista. Palautuminen työstä ei onnistu.


Itse huomasin, että vaikka harjoittelin kehoani, kudokseni olivat turvonneet, nukuin huonosti ja lihaksissa ei ollut voimaa. Elin puolinukuksissa. Aamulla herätessäni olin kivulias ja olin tottunut päänsärkyihin ja siihen, että usein väsytti.


Palautumisen valmennuksesta apua itsensä johtamiseen

Muistan päivän kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin ‘kehossani oli tulehdusarvot kroonisesti korkealla ja siksi kehoni keräsi nestettä; oivalsin: ‘olen loppuunpalanut!’ Yksi plus yksi tajusin, että kun on loppuun palanut niin höyhenkin tuntuu painavalta. Ymmärsin kokoa aistijärjestelmäni olevan pois tasapainosta. Eipä ihme, että jo lintujen laulukin tuntui kovalta karjunnalta!

Päätin siinä ja silloin kääntää suuntaa ja vaihtaa tapaa miten harjoittelen.

Näin syntyi Method Putkisto kevytohjelma, jossa harjoittelun laatu palauttaa parasympaattisen hermoston toimintaan ja vauhdittaa lymfakiertoa.

Lääkärini osasi vahvistaa väsymyksen todellisen syyn. Adrenaliinin tuotto oli ollut jo niin kauan korkealla, munuaiseni olivat kuin ylityöllistetyt ja eipä ihme, että keskiselkää hipaisi oli sekin jo liikaa. Vaikka olin täysin tietoinen, että ‘kaikki oli liikaa’ tiesin, että pysähtyminen, lopettaminen olisi katastrofi ja kaataisi lähes kaiken mitä olin elämääni rakentanut. Piti löytää toinen reitti ulos. Mikä olisi siis vaihtoehto? Päätin vaihtaa dynamiikkaa, liikesuuntia ja keventää harjoittelua, mutta en lopettaa. Sen sijaan muutin päivärytmiä, äänimaisemaa ja annostelin harjoittelua uudella tavalla ja myös vaihdoin harjoitteita - ja ennen kaikkea tapaa miten ne suoritin.

Kevyt pumppaava harjoittelusysteemi syntyi, turvotus katosi ja unen laatu parantui. Palauduin, mutta edessä oli monia muita kysymyksiä, jotka liittyivät haasteisiin. Tästä lähti kehityskaari jonka tuloksena edessämme on nyt uusi PALAUDU 5 viikossa, Fire Up ohjelma. Se antaa keinoja ja yksinkertaisten harjoitteiden myötä laittaa pohtimaan ja ajattelemaan omaa jaksamista uusin silmin. Ohjelma lähestyy palautumista taitona, jota voi kehittää ja jossa voi edistyä.


Valmennettava saa otteen palautumisen merkityksestä työarjessa ja oppii jatkuvan palautumisen mallin

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että hyvinvoinnin ja jaksamisen perustana on palautumisen taito. Koska se on taitolaji, ihminen tarvitsee rinnalleen valmentajan sekä harjotepatteriston, jonka kautta oppii säätelemään päivittäistä vireystasoaan. Palautumisen valmentaja antaa valmennettavalle ‘työkalut joilla oppii itsenäisesti huoltamaan omaa hyvinvointiaan työn ja arjen lomassa.


Palautumisen taitoa tarvitsevat kaikki ja Fire UP palautumisen ohjelma sopii ihan kaikille yksilöille ja tiimeille. Ohjelma puhuttelee niitä, jotka haluavat olla vahvoja, mennä eteenpäin – ei ylisuoriutumaan, vaan voimaan hyvin.

Esimerkkejä palautumisen taidon askeleista

  • AIKA aikaa ei ole, miten minä tästä suoriudun?

  • MÄÄRÄ - Miten paljon riittää?

  • Mitä tarkoittaa, että lepo ei takaa palautumista?

  • Mitä minun tulee tunnistaa, että tiedän olevani väsynyt?

Tässä mottoni sinulle

"Täysin valmiit ratkaisut toimivat harvoin. Omien oivallusten kautta ihminen tekee parhaat ratkaisut. On hienoa olla läsnä itselleen ja sen kautta muille."

Kirjani myötä monet odottavat ohjelman toteutumista käytännössä.

Jokainen meistä voi valmentaa itseään ohjelman keinoin! - Marja Putkisto

 

Method Putkisto Palautumisen Valmentaja


Koulutus alkaa vauhdikkaasti, sillä tehdessäsi päätöksen nopeasti, saat innostavia etuja!



  • TÄYTÄ HAKULOMAKE - Lähetämme sinulle harjoitusvideon, josta saat oman kehollisen kokemuksen aiheesta & Infopakkauksen. Tämä ei sido sinua vielä mihinkään.

  • PUHUTAAN & TAVATAAN - Varaa keskusteluaika kouluttajan kanssa tai Laura Helisten 050 562 2723, instituutti@methodputkisto.fi.




1 Comment


Merja Pyhälä
Merja Pyhälä
Jun 13, 2023

Method Putkisto Kevytohjelma on auttanut minun kehoani ja myös mieltäni palautumaan. On ihanaa tehdä harjoitteita ja huomata sen jälkeen, miten keho tuntuu aivan erilaiselta, miten aineenvaihdunta ja imunestekierto käynnistyvät ja keho virkistyy. Odotan innolla Marjan uutta palautumiseen keskittyvää kirjaa!

Like