top of page
In English
  • Writer's pictureFinnmotion

Selkäkipuko kaverina kotitoimistossa?


Maailma pysähtyi ja pakotti meidät työskentelemään kotona, mihin monikaan ei ollut varustautunut.

Ihminen kehittää kuitenkin salamavauhtia uusia pysyviä tapoja. Kolmessa viikossa ne istahtavat selkäytimeen.

Kotitoimistossa ryhti huononee odotettua nopeammin, liikkumattomuus lisääntyy, someniskat kasvavat ja kasvot hyytyvät netissä.

Vielä vahingollisempaa on, jos tuolissa nököttäminen koukuttaa. Ilman oireita ei ole pakkoa reagoida. 

Liikkumattomuuteen kyllä havahdutaankin, mutta tuntemattomampi yhteys sijoittuu mielen ja kehon yhteistyölle. Tämän vaikutusta on paljon vaikeampi huomata. Pahinta on, kun mieli alkaa harhailla ja aika valuu käsistä. 

Työn tekeminen antaa meille voimia ja jos siihen ei pysty keskittymään, väsymme. Epävarmuus tulevaisuudesta aiheuttaa stressiä ja pelkoa.

Uskomme, että liikunta auttaa palauttamaan ja kirkastamaan mieltä. Tarjolla on maan ja taivaan väliltä hyvinvoinnin ihanuuksia, mutta miksi siis kaikkien hienojen kikkojen keskellä niin moni on yhä väsynyt? 

Normaali harjoittelu – vaikka tehokastakin – ei riitä korjaamaan niitä tekijöitä, jotka nakertavat jaksamistamme. 

Puuttuuko työhyvinvoinnista jotain oleellista?

"Normaali harjoittelu ei riitä muuttamaan tapoja ja siitä tässä on kysymys!" Marja Putkisto

Marja Putkisto on kehittänyt Finnmotion palvelun ratkaisuna tilanteeseen. Se on kuin nykyaikainen ryhtikoulu, joka modernisoi ryhti-käsitteen ja tavan olla töissä. Se kattaa niin fyysisen, psyykkisen kuin emotionaalisenkin ryhdin.


Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page