top of page
In English
  • Writer's pictureFinnmotion

You do not have to be mad to work here - but it helps!

Method Putkiston uusi Finnmotion on innovatiivinen B2B työhyvinvoinnin konsepti ja vaatii käyttäjiltään ”out of the box” - ajattelua.

Oli kertakaikkinen ilo ja kunnia olla osana tuhannen asukkaan ja yhden majakan saarikunta Hailuodon työhyvinvointiprojektia. Hailuoto asetti tavoitteekseen työkulttuurin muutoksen. Tavoite oli ensin saada sairaspoissaolot kääntymään laskuun, mutta se lisäksi kehittyä maailman onnellisemmaksi kunnaksi.

Ei mikään vaatimaton tavoite kunnalle, joka on vakiintunut tapoihinsa. Kaikki tiedämme kuinka hevosen voi viedä lähteelle, mutta juomiseen ei juuri voi vaikuttaa. Varmaa oli, että projekti onnistuu vain eteenpäin katsovien yksilöiden myötä.


Ihme tapahtui, kunnanjohtaja Aki Heiskanen onnistui saamaan kunnan työntekijät yhteen ja ”vastuullisesti yhdessä” motto muuttui todeksi: kuntalaisten työhyvinvointi parantui ja poissaolot romahtivat. Mitä siis tapahtui?

Ei voi kuin hattua nostaa ja sanoa ”bravo” sillä työtä asian eteen tehtiin. FINNMOTION käynnistettiin osana monella tasolla toimivaa projektia. Siinä harjoittelu eteni viikoittain kohti uutta tavoitetta.


Jokainen projektiin osallistuja oli valmis katsomaansa tapaansa tehdä töitä uusi silmin, valmis muuttamaan päivittäisiä rutiineitaan, harjoittelemaan uutta tapaa käyttää kehoaan, avautumaan ja keskustelemaan kollegoiden kanssa, ottamaan välimatkaa ajatusmalleihin ja pohtimaan suhdettaan työhön ja omaan itseensä.

Aki seisoi vankkumatta projektin takana ja kannusti kuntalaisia toimimaan itsenäisesti. Viikkojen kuluessa tiivistyi jännitys siitä, siirtyykö uudet tavat osaksi elämää.

FINNMOTION fasilitoi keinot, mutta ajatuksen uusiminen on täyttä työtä, joka täytyy tehdä jokaisen yksin ja sitten vielä yhdessä.


Saavutuksestaan Hailuodon kunta sai kunnianosoituksena valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon. Palkinnon perusteluja kuitenkin julkisesti kyseenalaisti kunnan hallituksen oma puheenjohtaja. Tähän kunnanjohtaja Aki Heiskanen vastasi irtisanoutumalla tehtävästään.


Lontoosta käsin katsoen: Mikään ei olisi ollut viehättävämpi tarina kuin tuoda lautalla BBC tekemään maailman onnellisimman maan onnellisimmasta kunnasta dokumenttia.

Menestys tarina muutti kuitenkin yllättäen muotoaan ja nyt nähtäväksi jää mistä tarinassa on oikeasti kysymys!


Sitä odotellessa, Ryhdikkään Suomen puolesta,

Marja x




Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page