Kun ryhti vapautuu, myös olo ja ilme kevenevät
- Ulla Pesola
- 1 päivä sitten
- 2 min käytetty lukemiseen

Tiedätkö sen hetken, kun istut koneen äärellä ja huomaat, ettei ajatus kulje enää kunnolla? Kun hartiat ovat nousseet kohti korvia ja ryhti on hiljalleen painunut kasaan – etkä oikeastaan edes huomannut, milloin niin tapahtui? Oletko joskus katsonut itseäsi peilistä pitkän päivän jälkeen ja ihmetellyt, miksi näytät väsyneemmältä kuin miltä oikeasti tunnet olosi? Tai miettinyt, miksi kasvoissa tuntuu kireyttä, vaikka et varsinaisesti ole stressaantunut?
Kun hartiat painuvat eteen ja pää työntyy hieman eteenpäin, myös kasvojen lihakset joutuvat epätasapainoon. Tämä näkyy kasvoissa ja ilmeessä: leuka kiristyy, otsa jännittyy ja ilme alkaa näyttää väsyneemmältä kuin miltä oikeasti tuntuu.
Kun ryhti muuttuu, myös kasvot muuttuvat.
Nykyinen arki vie monen kehon asentoa eteenpäin. Tietokoneen ääressä työskentely, puhelimen katsominen ja pitkät istumiset saavat hartiat pyöristymään ja niskan kiristymään. Samalla kasvojen lihakset joutuvat kompensoimaan asentoa. Vähitellen kasvojen ilme alkaa kantaa tätä kuormitusta: ilme voi tuntua kireältä, kasvojen tasapaino muuttuu ja hengityskin jää helposti pinnallisemmaksi.
Kun pää alkaa taas asettua omalle paikalleen selkärangan päälle, kehossa tapahtuu usein selvästi tuntuva muutos. Hengitys syvenee, niska ja hartiat vapautuvat ja kasvojen lihasten turha jännitys alkaa hellittää. Moni huomaa, että ilme pehmenee ja kirkastuu. Usein kuulen asiakkaiilta samoja oivalluksia Method Putksito kasvoharjoittelun aloitettuaan: on hätkähdyttävää kuinka paljon ryhti vaikuttaa kasvoihin - ja toisaalta harjoittelun myötä muutokset olotilassa ovat yllättävän nopeita.
Method Putkisto kasvoharjoittelussa ei keskitytä pelkästään kasvoihin, vaan kytketään pään ja kasvojen alue koko kehoon.
Liikkeet ovat pieniä ja tarkkoja, mutta vaikuttavat koko kehon linjauksiin. MP Kasvoklinikan väittämä onkin, että kun pää asettuu oikeaan asentoonsa, kasvot voivat rentoutua ja koko keho vapautua.
Kun keho asettuu parempaan ryhtiin, muutos ei näy vain ulospäin. Usein myös oma olo muuttuu. Hengitys kulkee vapaammin, hartiat tuntuvat kevyemmiltä ja keho kannattelee itseään helpommin. Samalla oma olemus muuttuu ryhdikkäämmäksi ja avoimemmaksi. Olo on yhtä aikaa rennompi ja vahvempi.
Tätä kokemusta varten järjestämme jälleen Kaunistavat ryhtiliikkeet -verkkovalmennuksen.
Kurssilla opetellaan kaksitoista klassista Method Putkisto -kasvoharjoitetta, joiden avulla saat pään kohotettua kruunuksi selkärangan päälle, ja kasvojen lihakset tasapainottuvat ja ilme kirkastuu. Harjoitukset ovat lyhyitä ja helposti arkeen sopivia, mutta asiakkaani sanoin: “tuovat koko kehoon uudenlaista selkeyttä ja keveyttä”.
Jos haluat kirkastaa ajatusta ja nähdä kasvoissa enemmän levollisuutta ja raikkautta, tämä kurssi tarjoaa siihen hyvän alun. Usein pienikin muutos ryhdissä saa aikaan sen, että koko olemus on levänneempi ja tasapainoisempi - on yksinkertaisesti helpompi ja kivempi olla.
Ulla Pesola
Method Putkisto -ohjaaja & kouluttaja
©Method Putkisto Finland Oy




