top of page
In English

Harjoittelussa – odotammeko jotain, mikä ei ole todellista?


Marja Klubi

Kallistun ajatukseen, että kehonhuolto ei saisi olla kenellekään harrastus – aivan kuten nukkuminen tai hampaiden pesu eivät ole. Se on välttämättömyys, joka kuuluu jokaiseen päiväämme.


Aika on kortilla, ja arvaan, että kysyt: mikä on riittävä määrä? Mutta mihin?Mitkä ovat odotuksesi?Solakoituminen, timmi kunto, supernotkeus?


Ei hätää – vähemmällä voi oikeasti saavuttaa enemmän.


Kun olo nuutuu, myös motivaatio laskee. Olemme oppineet, että liikkua pitää! Pitää, pitää, täytyy, täytyy – ja pian alkaa kyllästyttää. Tiedämme, että nuorikin ihminen väsyy ilman kunnollista unta ja huono ruokavalio heikentää vointia. Miksi sitten innokkaan kävelijän ryhti huononee ja kuntosalilla kävijän lihakset lyhenevät, kaikesta puurtamisesta huolimatta? Sohvan syvyyksiin vajonneen tilanne on jo eri juttu – sieltä vasta onkin vaikea nousta ketterästi, päivä toisensa jälkeen.


Kuinka paljon olenkaan itse touhunnut turhaan! Ennen kuin todella ymmärtää, mistä seuraa mitäkin, voi eksyä. Tiedän tämän omakohtaisesti, sillä en osannut valita oikein. Liiallinen treenaaminen aiheutti minulle ongelmia – erityisesti silloin, kun lonkan syvyyksissä kaikki ei ollut paikoillaan. Kunpa olisin tiennyt sen, minkä nyt tiedän! Kaikki se touhuaminen ja loputon "duunaminen" olisi todellakin jäänyt väliin.


Uusi innostaa – ja hyvä niin. Mutta jos juoksee asiasta toiseen, oleellinen jää saavuttamatta. Ei ole yksi tai kaksi, jotka uskovat kokeilevansa uutta, vaikka todellisuudessa eivät koe juuri mitään. Sen sijaan, että keskittyisimme olennaiseen, sijaiskäyttäytyminen kiihtyy, ja päädymme puuhailemaan kaikkea muuta kuin sitä, mikä oikeasti olisi tarpeen. Ei ihme, että voimat hupenevat ja "takki tyhjenee". Innostumisen vastakohtana ovat jäykät asenteet, jotka estävät meitä tunnistamasta itseämme.


Kun syvennät kehosi tuntemusta, voit poistaa turhaa ja keskittyä olennaiseen.


Usein ajattelemme, että vähemmän tarkoittaa säästämistä, poistamista tai jopa pihistämistä. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta! Tietoisuus luo rauhaa. Itsevarmuus ja luottamus virtaavat kehoon, kun tietää tekevänsä juuri sitä, mitä pitääkin.


Elämän arvokkain ja kallein taito on osata valita – ja saada mahdollisuus valintaan. Jos valinnoistaan osaa vielä nauttia ja niihin keskittyä, voi saavuttaa enemmän. Valitseminen ei tarkoita silmien sulkemista, vaan juuri päinvastoin – niiden avaamista ja laajempaa näkemistä. Se on rauhoittumista, sitoutumista, keskittymistä ja asettautumista valinnan äärelle. Valinnan tulee kestää kritiikki, väsymys, ajanpuute ja epäily. Uuden syntymiseen tarvitaan sietokykyä ja kestävyyttä.

Kehonhuolto saattaa olla sinulle jotain, jota teet "jos on aikaa" – tai se voi tuntua täysin uudelta, vieraalta ja jopa kummalliselta.


Tässä vinkkini sinulle:


Älä mieti liikaa, vaan ota keho-mieli-harjoittelu osaksi elämääsi. Sijoita aikaa kehosi tuntemuksen syventämiseen. Asetu tietoiseksi valitsijaksi. Ota kehonhuolto osaksi arkeasi rauhallisin mielin ja opettele kehonhallinnan taitoa. Ei voimalla ja hampaita purren, vaan pienin annoksin, säännöllisesti ja asiaan keskittyen. Pian osaat harjoitella tehokkaammin ja säätää tekemistäsi oman kehosi rakenteeseen sopivaksi. Silloin kaikki kevenee!


Itse mietin usein, miksi liikkeen vaikutus on usein voimakkaampi, kun voimaa ei käytä liikaa. Kaikesta tästä tiedosta ja kokemuksesta syntyi Method Putkisto ja sen uudet harjoittelumallit. Kun jokaisesta liikkeestä kehittyy itseilmaisun väline, harjoitteluaika on todellista "minun aikaani" – hetki, jolloin kokoan itseni ja palaan olemiseni ytimeen, siihen, kuka olen.


Tämän jälkeen tunnen, että minulla on taas paljon annettavaa. Se tuntuu hyvältä ja tuo elämään iloa.

Tämä on elämäntaitoa, jota haluan jakaa edelleen."Vähemmällä voi saavuttaa enemmän" – siitä on tullut elämäni missio!


Laita oppi käytäntöön ja liity Marja Klubiin! Siellä harjoitellaan aamuin illoin "vähemmällä". Liity mukaan tästä.




©️Method Putkisto Finland Oy

Bình luận


bottom of page