Kasvoharjoittelulla tutustut kasvoihisi uudestaan ja uudella tavalla
- Anna-Maria Pääkkö

- 2 päivää sitten
- 2 min käytetty lukemiseen

Iloitsen harva se päivä kasvoharjoittelun tuloksista: kasvonipiirteeni ovat
pehmentyneet ja olemukseni on avautunut. Vielä tärkeämpää on, että olen
tutustunut kasvoihini uudelleen ja voisinpa melkein sanoa, että olen luonut uuden
suhteen omiin kasvoihin. Eletty elämä, erilaiset tilanteet ja ympäristöt muovaavat
kasvoja, halusit tai et. Tietynlaiset ilmeet ja maneerit ottavat vähitellen vallan, joten
välillä joutuu hieman “kaivelemaan”, jotta omat piirteet piirtyvät uudelleen
kasvoille.
Oletko sinä yksi meistä monista naisista, jotka huomaamattaan tasavertaisuuden
nimiin pyrkivät samanlaisuuteen ja luopuvat itselleen tärkeistä asioista. Onko
tasavertaisuus ja sen tavoittelu vienyt pois mahdollisuudet ‘’dialogiin’’ tai ‘’tanssiin”
feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä? Vastakohdat luovat kuitenkin
kontrasteja ja positiivista jännitettä, joka luo iloa elämään.
Tämän olen itse kokenut sananmukaisesti ‘’kädet mullassa’’ työskennellessäni
maatalousalalla. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten sillä alalla menestyksen
mittarit olivat vahvasti miehisiä. Tunneilmaisu, ujous ja kiltteys eivät olleet tällä
alalla kovin kovaa valuuttaa. Kulttuuriin kuului kilpailu, suorittaminen, oikeassa
oleminen ja jopa näyttäminen. Eipä ihme, että kasvoiltani hävisi tietty ilmekieli ja
minusta tuli hyvä jätkä.

Voitko kuvitella, että FACE UP kasvojumppa alkaa siitä, että luovumme turhista
maneereista? Itsenäisyydestä emme kuitenkaan luovu vaan päinvastoin. On ilo
saada ohjata ja opettaa metodia, jolla voit itse vaikuttaa kasvojen lihaksistoon ja
ilmekieleen harjoittelun avulla. Tällöin ei tarvitse kätkeytyä kasvojensa taakse, vaan
oman kehon tuntemusta syventämällä voi tasapainottaa kasvojen lihaksistoa.
Tämä luo vahvuutta, jolloin on helppo olla aidosti oma itsensä kaikissa niissä
rooleissa, jotka elämässä ovat ajankohtaisia.
Face UP ohjelman aikana harjoitellaan sitä, mikä riittää ja vahvistetaan sellaisia
osia itsessä, jotka eivät aktivoidu pelkässä kehoharjoittelussa. Harjoittelun myötä
on helpompi tulla tietoiseksi omista maneereistaan. Kun purentalihakset ja leuka
rentoutuvat sekä ilmelihakset vahvistuvat, niin kasvot muuttuvat ilmeikkäämmiksi.
Lyhyesti sanottuna siis, Face Up harjoittelu nostaa kasvojumpan uudelle tasolle.
Harjoittelun myötä voit
● päästää irti opituista ilmeistä ja maneereista
● palauttaa ajan oloon hävinnyttä ilmekieltä
● ottaa käyttöön uutta ilmekieltä
● luoda suhteen omiin kasvoihisi uudelleen ja uudella tavalla
Anna-Maria Pääkkö
Method Putkisto-ohjaaja & Method Putkisto Nilsiän studion omistaja
Katso Anun tunnit täältä.
Haluatko syventää osaamistasi ja ohjata Face UP -harjoittelua myös muille? Method Putkisto Instituutin MP 3D Kasvoklinikka -ohjaajakoulutus alkaa 24.1.2026. Lue lisää ja ilmoittaudu →



