Haluan osoittaa, miten vartalon muotoa ja mallia voi parantaa hengityksen avulla. Tämä on mahdollista, kun kehosi liikkuu syvältä ja oikein.
Hengitys on taito, joka jokaisen tulee harjoitella. Sen taitaminen ei ole itsestäänselvyys. Hengityksen mekanismi häiriintyy, kun stressi astuu elämään ja sananmukaisesti kuristaa kurkusta.
Kaikki muistamme hetken, kun koko maailma pidätti henkeään. Koronaviruksen levitessä olimme ennennäkemättömän peloissamme, kun tiesimme viruksen leviävän juuri hengityksen kautta. Eipä ihme, että hengitys onkin alkanut kiinnostaa meitä ja hengitysharjoittelu voikin nyt nousta muotiasiaksi. Jos hengitys ei tähän mennessä ole saanut ansaitsemaansa kunnioitusta, Covid-trauman myötä jokaisen asenne hengitykseen on joutunut tarkastelun alle. Koko maailma miettii, miten hengittää hyvin.
Hengityksellä saa aikaan ihmeitä. Mutta entäs, jos ei uskalla hengittää?
Hengitysharjoittelussa ei ole niinkään kysymys siitä, kuinka monta kertaa hengitämme sisään ja ulos, vaan enemmän on kysymys meditatiivisesta työskentelystä, jolloin päästään lähelle sitä, mikä on kehon toiminnallisuuden ydin.
Method Putkiston kuusi hengitystekniikkaa kehon liikkeisiin luovat dynamiikan, jonka kautta vartalon ääriviivat tasapainottuvat ja vartalon muoto kaunistuu.
Kukin hengitystekniikka aktivoi hengityksen apulihaksia eri tavoin.
Opimme jakamaan hengityksen kolmeen osaan ja viime kädessä integroimaan kehon sisäisen paineen vaihtelun, pallean ja lantionpohjan työskentelyn kehoamme hoitamaan, kannattamaan ja hieromaan.
Kaikki nämä harjoitteet vaativat keskittymistä ja rauhoittumista.
Itse kannatan liikkuvia harjoitteita enkä suinkaan paikallaan oloa. Tämä kaikki tulee itse kokea. Niinpä käytämme musiikkia ja liitämme hengitykseen liikkeen, joka nivoo hengityksen liikkumisen vapauteen ja liikkeen estetiikkaan.
Monet eivät tiedä, että vain oikein hengittämällä vatsalihaskorsetti toimii oikein. Harjoittelun seurauksena myös mieli kirkastuu ja on helpompi olla.
Hurraa hengitykselle!
KYSYMYKSIÄ MARJALLE HENGITYKSESTÄ
Miksi Marja puhut niin paljon hengityksen oppimisen puolesta?
Siksi, että sen avulla oppii selviytymään stressitilanteista. Tätä harjoittelemme hengitystä säätelemällä. Hengityksen kautta opit auttamaan parasympaattista hermostoa toimimaan. Energiataso lisääntyy, kun verenkiertoon menee enemmän happea. Stressin poisto on tie myös mielen syvyyksiin ja luovuuteen.
Kerrot, että kun hengitystekniikka paranee, myös mieli rauhoittuu, keskittymisen aste syvenee ja unen laatu paranee.
Kyllä, stressihormonit poistuvat kehosta juuri hengityksen avulla. Aktiivinen ja oikein suoritettu hengitysharjoittelu todellakin rentouttaa. Puhun tässä aktiviteetista siksi, että tässä nimenomaan stimuloimme vagushermoa. Tämä uskomaton hermo yhdistää kaikki kehon immuunikykyä vahvistavat toiminnot. Vagushermolla on voima ja kyky kääntää stressireaktio toisinpäin. Kyky rauhoittaa vagushermoa on pitkällä aikavälillä korvaamaton taito.
Onko Method Putkisto suomalaista joogaa?
Astumme pimeää aikaa kohden ja jos olet tilanteessa, jossa tarvitset elämääsi tasapainottamista, silloin hengitysharjoittelu on oikotie. Metsässä kävely ja puhdas ilma on meille itsestäänselvyys. Tässä suomalaiselle yhtyy spirituaalinen harjoittelu ja hengitys. Metsä ja luonto ovat meille aina parantava kokemus ja totta on, että Spirituaalinen Healing -työskentely sisältää aina hengitysharjoituksia. Method Putkistoa on maailmalla mainostettu suomalaiseksi joogaksi. Jätän tämän pohtimisen käyttäjien kommentoitavaksi.
Mitä Method Putkisto on?
Mitä enemmän vuosia kuluu sen enemmän näen suomalaisuuden arvon. Voin käsi sydämellä sanoa, että Method Putkisto on nimenomaan suomalainen kehonhallinnan ja -huollon menetelmä. On hienoa olla suomalainen ja kunnia saada työskennellä suomalaisten kanssa.
Lontoosta,
Marja
Commenti