Kiinnostuin ryhtiin ja erityisesti lantion asentoon liittyvistä ongelmista, kun ne työssäni pianonsoiton opettajana alkoivat tuntua jo fyysisinä oireina ja häiritsivät soittamistani. Vuosia jatkuneen päivittäisen soittoharjoittelun seurauksena selkäni oli lopulta niin jumissa ja puutunut, että soittaminen oli jätettävä minimiin ja jopa työkykyni oli vaarassa.
Tajusin että lantioni asento ei ollut neutraali ja tunsin muutenkin olevani vinossa. Eikä tässä kaikki – virheellinen asento kompensoitui ylempänä kehossa: eteenpäin siirtyneet hartiat olivat kääntäneet vartalon yläosan melko voimakkaasti etupainotteiseksi. Tämän “oireyhtymän” seurauksena myöskään hermot eivät enää liikkuneet vapaasti, mikä tuntui lihasten puutumisena ja väsymisenä.
Hain apua vaikka mistä ja hoidot ja jumpat sekä soittamisen vähentäminen kyllä helpottivat oloani mutta eivät ratkaisseet ongelman ydintä: kysymys on lihasten epätasapainosta, jossa osa lihaksista on ylivenynyt, osa lyhentynyt ja vetänyt niitä tukevat ja liikuttavat luut väärään asentoon!
Method Putkistoon törmäsin sattumalta eräillä messuilla ja päätin kokeilla tarjolla olevaa demotuntia. Muistan vieläkin miten uskomattomalta tuntui kun muutamilla liikkeillä lapojen alue vapautui kuin taikaiskusta vaikka olinkin mielestäni jo kokeillut kaikkea mahdollista! Kokemus jäi vahvana mieleen ja jatkoin harjoittelua tunnilta saamieni ohjeiden mukaan.
Tämä oli kuitenkin vasta alkua, ajatus Method Putkistosta jäi itämään ja lopulta päätin tehdä radikaalin siirron ja hakea ohjaajakoulutukseen, jotta voisin todella päästä tämän ihmeellisen menetelmän ytimeen. Koulutuksessa tapasin Ullan joka toisti ajatusta siitä kuinka keskilinja kohottaa. Rehellisesti sanottuna ajattelin ensin vain että mistä ihmeestä toi Ulla oikein puhuu? Kunnes eräänä päivänä se keskilinja aktivoitui itsessäni ja se tuntui kyllä uskomattomalta.
Ihminen on luotu liikkumaan ja ryhtikin on itseasiassa liikettä, ei jäykkää pönötystä!
Method Putkisto-menetelmän ydin on oman kehon tuntemus. Se muokkaa kehon ääriviivoja mutta ennen kaikkea sitä, miltä tuntuu olla omassa kehossa. Itse koen että se on muuttanut tuota tunnetta ainutlaatuisella tavalla.
Ihminen on kokonaisuus, jossa lihakset, jänteet, hermokudos ja kaikkea ympäröivä faskiakudos liukuvat toistensa lomassa sulassa sovussa ja tilaa riittää mukavasti kaikille osapuolille. Tai näin pitäisi tapahtua, kun kaikki on kunnossa. Jos syystä tai toisesta ryhtimme muuttuu, käy helposti niin että jossain kohtaa kehoa hermoille ei jääkään riittävästi tilaa vaan ne puutuvat. Koska nimenomaan hermot liikuttavat lihaksia, eivät nekään voi toimia kuten pitäisi. Seuraa noidankehä, jossa keho yrittää tasapainon säilyttääkseen kompensoida yhtä ryhtiongelmaa toisella.
Method Putkisto ja Method Putkisto Pilates ovat tuoneet liikkumisen vapautta ja sisäistä voimaa kehoon tavalla, josta en olisi osannut aikaisemmin edes uneksia!
Mistä löydät minut?
Olet lämpimästi tervetullut MP Pilates-tunneilleni Tampereen Method Putkisto Pop Up Studiolle, kurkista sivumme täältä >>.
Pia
©Pia Mutru
Commentaires