top of page
In English

Hyvinvointiretriitti on vuoden kohokohta keholle ja mielelle


Method Putkiston kehittäjä Marja Putkisto

Kesä on täällä ja niin on pian myös legendaarinen Method Putkiston kansainvälinen kesäkurssi! 


Kurssista on muodostunut jo käsite. Vuodesta toiseen ihmettelen mikä sen salaisuus oikein on. Saavun Vanajanlinnaan kuin lomalle, vaikka olenkin kurssin vetäjä ja itse sen pääopettaja. Niin kokonaisvaltaisen hyvää tekevä tämä viikon retriitti aina on - eikä pelkästään minulle, vaan meille kaikille kesäkurssin osallisille ja osallistujille. 


Totta on, että ihmiset rakentavat kurssin. Jo heti ensimmäisenä aamuna ryhmä on elementissään. Kaikki tietävät, että jokainen minuutti on kultaakin arvokkaampi ja ottavat viikosta kaiken irti. Hyvä olo virtaa ja sisäinen hehku säteilee ulos.


Tämä viikko on todellakin aikaa sinulle itsellesi. saatat löytää itsestäsi uusia asioita, joiden olet tiennyt sisälläsi olevan mutta et ole saanut niihin aiemmin kosketusta. Kun keskittyminen laskeutuu Vanajanlinnan juhlasaliin, missä valo tulvii ikkunasta ja ihmisten välinen lämpö on käsin kosketeltavaa, ihmeitä tapahtuu. Ihmiset muuttuvat kurssin aikana ja kokoavat itsensä uuteen asentoon. Kesäretriitti kohottaa meidät kaikki uuteen hehkuun.


Luonnollista hyvinvointia ja kauneutta


Kauneus ja luonnollisuus -kesäretriitti palauttaa sinut omaan kehoon ja itseesi. Luonto, järvimaisema ja Vanajanlinna historia yhdessä on ehtymätön luovuuden, energian ja voiman lähde. Syventävällä yhteyttä omaan kehoon samalla syvennämme yhteyttä luontoon.  Kävelyntaitotunnit ovat aamujen elämyksiä. Niitä ohjaa Francis, Nordic walking -mestari. Brittihuumori elävöittää viikkoa ja luo ihan oman tunnelmansa suomalaisille. Kävelyt, keho- ja kasvotyöskentely hoitavat ja palauttavat kokonaisvaltaisesti.  


Hyvinvointiretriitti sisältää meditaatiivista harjoittelua ja tänä vuonna myös  läsnäolovalmennusta Satu Silvon taidolla, Method Putkiston klassista syvävenyttelyä, core-harjoittelua, hengitystekniikkaa ja kasvoharjoittelua. Saat työkaluja omaan elämääsi. Hyvinvointi jatkuu aina pitkälle syksyyn!


Vanajanlinnan keittiön antimet ovat herkullisia. Myös kasvisruoka on mahdollista ja nautit varmasti päydän upeista antimista. Koko kurssi on pyhitetty luonnollisen hyvälle ololle ja palautumiselle!


Anna itsellesi lahjana aikaa tutustua itseesi ihastuttavassa kansainvälisessä tunnelmassa. 


  • Opetuskielenä suomi ja englanti. Pärjäät erinomaisesti, vaikka osaisi sanoa vain ‘’I love you and ME!”



Marja Putkisto 


 

Ilmoittaudu mukaan hyvinvointiretriitille!








Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page